Käsityöt eivät ole jaksaneet kiinnostaa koko kesänä, joten ehkä on parasta vaihtaa aihepiiriä.
Olen lukenut, viimeksi Ariana Franklinin kirjan ‘Mistress of the Art of Death’. Lainasin sen Tikkurilan kirjastosta, jossa olin viettämässä jotain luppohetkeä, tietämättä siitä etukäteen mitään. Kirjailijakin oli minulle tuntematon.
Teos on keskiaikaan sijoittuva dekkari, jossa naispäähenkilö osallistuu raakojen lapsimurhien selvittämiseen. 1100-luvun Cambridge ja lähialueet ovat kiinnostava miljöö, ja kiinnostavia ovat myös monet yksityiskohtaisemmat kuvaukset rajatuista tapahtumista tai miljöistä, kuten ristiretkeläisten joukosta, luostareista, juhlista jne. Kerronta on sen verran vetävää, että mielenkiinto tarinaan säilyi, vaikka epäuskottaviakin piirteitä alkoi tulla esiin. Henkilöhahmot ovat sen verran värikkäitä ja kiinnostavia, että heistä halusi lukea enemmän, vaikka itse päähenkilö, naislääkäri Adelia, tuntuikin melko kliseiseltä, liian modernilta sankarihahmolta.
Kirjailijaan on kai pakko sen verran luottaa, että uskoo suurempien historiallisten faktojen ja linjojen kirjassa pitävän paikkansa. Kuten esim. sen, että jo 1100-luvulla naisten oli mahdollista kouluttautua lääkäreiksi Salernossa, Italiassa. Monet yksityiskohdat sen sijaan herättävät minussa epäilyksiä tai huvittuneisuutta, kuten esim. kohtaus alkupuolella, jossa Adelia menee yksin syrjäiselle paikalle keräämään yrttejä, kuulee jonkun, todennäköisesti ristiretkeltä palaavan ritarin, tulevan, ja ajattelee, kuinka typerä onkaan ollut lähtiessään liikkeelle ilman suojelijoita. “hän(Adelia) olisi yhtä hyvin voinut kantaa kylttiä, jossa luki ‘raiskatkaa minut.’ “(oma suomennokseni). Se, että yksin liikkuva nainen oli vapaata riistaa tuolloin, pitää varmasti paikkansa, mutta jotenkin oudon tuntuinen vertauskuva ajassa, jolloin lukutaito oli paljon harvinaisempaa kuin nykyään, ja kun ympäröivien maalaisten takapajuisuutta ja ristiretkeläisten raakuutta oli nimenomaan kirjassa kuvattu. Voi olla, että olen väärässä, ja esim. ristiretkeläisten saattoi olettaa osaavan lukea, mutta kirjasta löytyy muitakin hassun nykyaikaisia sanontoja, jotka eivät vaan oikein istu maailmaan, jota pyritään kuvaamaan.
Vielä suurempi anakronismi on itse päähenkilö Adelia, jonka merkillinen tausta italianjuutalaisen lääkäripariskunnan löytölapsena ei riitä ihan selittämään sitä, miten hän olisi voinut omaksua tuona aikana niin moderneja ja feministisiä asenteita ja käsityksiä, ja kuitenkin toimia yhteiskunnassa.
Uskon tosin kyllä, että keskiaikanakin ihmiset pohjimmiltaan olivat hyvin samanlaisia tunteineen, toiveineen, heikkouksineen, ja sosiaaliselta käyttäytymiseltään, kuin nykyään, tai aina ennenkin, mutta samalla luulen, että aikaamme hallitsevat uskomukset, ideat, kasvatustavat, trendit yms. vaikuttavat ‘henkiseen olemukseemme’ aina hyvin paljon. Pidän ihan mahdollisena, että joku nainen olisi keskiaikanakin valinnut tietoisesti itsenäisen, työlleen omistautuneen elämäntavan, etenkin jos oli sen verran etuoikeutetussa asemassa kuin Adelia oli, ja että yhteiskunta olisi voinut sen hyväksyä, mikäli nainen vain eleli hissukseen ja oli hyödyksi, mutta en ole varma (en siis tiedä tarpeeksi), olisiko kukaan voinut suhtautua lääkärintyöhönsä keskiaikana yhtä tieteellisesti kuin Adelia (esim. hänellä tuntui olevan selvä ja moderni käsitys eri elimien toiminnasta, ja hänelle oli opetettu anatomiaa sikoja leikkelemällä). Outoa sekin, että Adelia tuntuu olevan ateisti, eikä uskonto näyttele mitään osaa hänen ajatuksissaan tai etiikassaan. Luulisin, että vaikka lääkärin- ja muuta tieteellistä koulutusta tuolloin annettiin, opiskelijat olivat kuitenkin niin syvästi (kristin- tai juutalaiseen, tms.) uskontoon kasvaneita ja sen ympäröimiä, että he hahmottivat tieteen ja ammattitaitojensakin tulevan viimekädessä Jumalalta. Lisäksi, eihän tuolloin edes ollut olemassa vaihtoehtoisia maailmanselityksiä, Galileit ja kumppanit häämöttivät vasta kaukana edessä. Uskoisin myös, että keskiajalla naiset saattoivat valittaa keskenään miehistään ja ehkä naisen osasta yleisesti, mutta tuskin heidän mielestään miehet kuitenkaan alistivat naisia, koska oli osa yleistä maailmankäsitystä, että miestä pidettiin naista ylempänä oliona.
Kirjassa Adelia vastustaa myös kuolemanrangaistusta lääkärinetiikkaansa pohjautuen, mikä tuntuu melko poikkeavalta, jos kuolemanrangaistus oli niinkin jokapäiväinen ja lisäksi yleinen kansanhuvi, kuin se keskiajalla käsittääkseni oli, minkä lisäksi esim. eläinten kuolema ja tappaminen oli tuolloin arkista, ihmettelen hiukan, miten Adelia olisi voinut päätyä noin ympäristöstään poikkeavaan käsitykseen.
Hupaisa, tosin ihan viihdyttävä, piirre kirjassa on Adelian ja erään mieshenkilön välille kehkeytyvä ihastus ja romanssi. Hupaisaa on erityisesti kohta, jossa erittäin ennustettavasti miessankari ilmaantuu miekkaa heiluttaen pelastamaan Adelian varmalta kuolemalta. Adelian ja miehen suhteen kehittyminen sellaiseksi kuin se kirjassa kehittyy, on kyllä varmaankin ollut mahdollista.
Raa’at lasten seksuaalimurhat tekevät kirjasta aika-ajoin iljettävän lukea, enkä ihan ymmärrä, miksei aiheeksi ole kelvannut aivan ‘tavalliset’ murhat. Keskiaikainen miljöö ja yhteiskunta olisivat riittäneet aivan hyvin mielenkiinnon ylläpitäjiksi ilman mitään shokki-efektejä.
Avainsanat: kirja-arvostelu, kirjallisuus
