Joulutähti

Ihastuin kaupassa tähän kotimaiseen joulutähteen ja hankin sen. En saanut koukkua ikkunan yläpuolelle, joten tähti riippuu seinällä, jossa se valaiseekin huonetta paremmin.

Pidän sen vieressä kynttilälyhtyä ja yhdessä ne luovat pehmeän valaistuksen yhteen huoneen kolkkaan.

Marraskuu tuntuu hitusen masentavalta tällä hetkellä. Toissa viikonloppuna aloitin kirjoittamaan tarinaa tai novellia, ja se sujuikin hyvin. Viime viikonloppuna yritin jatkaa sitä, mutta en tavoittanut inspiroivaa tunnelmaa enkä ideaani enää. Ehdin jo kiintyäkin päähenkilööni, joten en haluaisi jättää häntä ilmaan riippumaan. Luovuttaa en aio.

Tornitaloja Keski-Pasilaan

Hesarin nettisivuilla uutisoidaan tänään suunnitelmista rakentaa Keski-Pasilaan pilvenpiirtäjäalue. Italialainen arkkitehtitoimisto on saanut ehdotelmansa valmiiksi.

Kuva HS ja Cino Zucchi Architetti -arkkitehtitoimisto

Aika komealta näyttää, ainakin kuvassa. Ikään kuin jostain tietokonepelistä tai scifi-leffasta. Valaistus näyttää mielestäni kyllä epätodelliselta, liian lämpimältä, liian etelämaalaiselta. Pitäisi saada nähdä sama näkymä loskaisena ja harmaana talvipäivänä. Ja mikäköhän on tuo kiiltävä, heijastava laatta vasemmalla? Onko se jotain, mitä on olemassa todellisuudessa?

Pitäisi nähdä enemmän kuvia eri suunnista ja sellaisia, joista näkisi suhteet ympäristöön paremmin voidakseen päättää, näyttääkö tuo todellisuudessa hyvältä. Periaatteessa tyylikkään näköinen pilvenpiirtäjäalue keskellä Helsinkiä on kyllä kutkuttava ajatus.

Itse en ainakaan varauksitta olisi valmis asumaan 40-kerroksisessa talossa.  WTC-iskut ovat vaikuttaneet, enkä myöskään haluaisi juuttua hissiin tai kävellä ylimpään kerrokseen, jos hissi sattuisi olemaan rikki. Mutta toisaalta tämä on asia, josta saatan muuttaa mieleni totuttuani ajatukseen (tuskin tulen koskaan olemaan niin varakas, että pystyn tuolta asuntoa ostamaan). Näköalat olisivat kuitenkin varmaan hienoja.

Muurien takana pumpulissa

Uutinen kertoo, että täällä Vantaalla verovaroja tuhlaantuu tyhjän toimitilan ylläpitämiseen. Alunperin toimistohuoneistoon oli tarkoitus tulla kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystys, joka auttaa mm. omaisensa menettäneitä suuronnettomuuksien ja väkivaltatapausten jälkeen, ja tekee kiireellistä lastensuojelutyötä iltaisin ja viikonloppuisin. Toimisto sijaitsee kuitenkin asuintalon alakerrassa ja osa asukkaita on vastustanut kaavan muuttamista niin, että kriisipäivystys voisi taloon asettua. Nyt se joutuu toimimaan levottomissa tiloissa kaljakuppiloiden keskellä, jossa musiikki ja meteli kuuluu seinien läpi.

En oikein jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka vastustavat kaikkea, mitä heidän asuinympäristöönsä on suunnitteilla. Näitä NIMBY-ihmisiä. Mitään muuta ei saisi naapurustossa olla, kuin täydellisiä, mukavia ja hyvinvoivia ihmisiä. Suorastaan hysteria nousee alkoholistien hoitopaikoista, mielenterveyskuntoutujien asuintaloista tai kriisikeskuksista. Entisen työpaikkani naapurissa oli alkoholismista pois pyrkivien asuntola, eikä se erottunut mitenkään muuten kuin että joskus joku kulki sen lähellä hoippuvin, mutta hyvin hiljaisin askelin. Ilta-aikaan en siellä päin ollut, mutta kuulemani mukaan paikan sääntöihin kuuluu, ettei siellä saa olla päihtyneenä ja paikalla on aina henkilökuntaa järjestystä ylläpitämässä. Olisin voinut sen lähellä asuakin. Lähellä ei tietenkään ollut asuintaloja.

Tuntuu, että pelkät sanat ’sosiaali’ tai ‘kriisi’ jonkin toiminnan nimessä herättävät elinympäristöään puolustavan pikkutiikerin monessa sohvaperunassa. En ole kuullut enkä lukenut, että erilaisten asuntoloiden tai hoitopaikkojen tai kriisikeskusten lähistöllä sattuisi esimerkiksi rikoksia enemmän kuin muualla. Mitä haittaa olisi siitäkään, jos yläkerran asukas Huhtasen lapsi joutuisi rappukäytävässä tai kadulla ohittamaan toisen lapsen, jonka kotona on kriisi? Kriisiään elävät ovat kokemukseni mukaan useimmiten sisäänpäinkääntyneitä. Kuvitellaanko ‘kriisin’ kuitenkin jotenkin ohikulkiessa tarttuvat lapseen ja kulkeutuvan kotiin. Alkaako oma lapsikin kohta vetää huumeita? Vai pelätäänkö, että lapsi haluaa kysyä kotona jotain näkemästään, ja vanhempi joutuisi kertomaan elämän ikävistä puolista. Eikä sellaista jaksa raskaan työpäivän jälkeen, oppikoon niistä jossain muualla ja joskus muulloin.

Isättömyyspäivä

Tänään tällaiset kuin minä, joilla ei ole ollut mitään kontaktia isäänsä, voimme viettää vaikka isättömyyspäivää. Iloita siitä, että isättömyydestä huolimatta olemme selvietyneet ihan hyvin. Miettiä mikä on isän rooli ja voiko isää mitenkään korvata? Luulen, että samat asiat voi saada muualtakin. Tai ehkä kaikkea ei voi saada, mutta niitäkin asioita voi kuvitella, voi eläytyä. Niitä on täytynyt surrakin. Ehkä jos minulla olisi ollut isä, olisin nopeammin päässyt joissain asioissa eteenpäin. Mutta tietenkin isä olisi voinut olla myös huono isä, sellainen, joka jostain syystä pyrkii lannistamaan, murskaamaan, säikyttämään tai sellainen joka syyllistää, asettaa liian korkeita odotuksia, jolle ei mikään koskaan riitä. Tai jotenkin muuten epäkelpo isä. Huonon isän puuttumisesta voi olla iloinen.

Vaikka oma isäni tulee minulle nykyään edes harvoin mieleen, silti tällaisina päivinä kun ajattelen häntä, saatan joskus edelleen olla vihainen. Se, että hän on minut hylännyt, ei ole niin loukkaavaa, enää, ennen mainituista syistä. Sen jättämät haavat ovat parantuneet. Mutta se, miten hän on käyttäytynyt sen jälkeen, salannut olemassaoloni omilta lapsiltaankin kolmekymmentä vuotta, pistää vieläkin vihaksi. Siskopuoleni välttelevistä vastauksista päätellen setäni, tätini ja serkkuni eivät ilmeisesti vieläkään tiedä minusta. Isoäitini kuoli nähtävästi tietämättä olemassaolostani. Isäni on tehnyt minusta häpeätahran, joka ei saa näkyä, jonka voi vaieta olemattomiin. Ikään kuin minä olisin häpeällinen, eivätkä hänen tekonsa.

Minäkin häpeän häntä ja jos tuntisin hänet, uskon, että häpeäisin vielä enemmän.

Monenlaista tassuttajaa

Tänään oli töissä taas kokous. Milloin seinälle heijastettu tietokoneen näyttö ei pitänyt mielenkiintoani yllä, katseeni vaelteli kahvimukistani kanssaistuskelijoiden jalkoihin. Yhdellä työtoverilla oli oranssit crocs-kopiot, toisella reinot ja kolmannella sirot mustat nahkasaappaat. Kesällä muistan nähneeni yhdellä työtoverilla paljaat jalat. Jos kokoukset pysyvät yhtä tylsinä, jatkan tutkimuksia…